top of page

Bianca Fay

  • Bianca Harper Grace Fay

  • 24 yo (3.2.1996 @ Orlando,FL )

  • female, straight, single

  • senior student @art history @UCF

  • lives @ Lake Nona District, Orlando, with her mom Holly Fay-Kinsley, stepfather Bob Kinsley and sister Chelsea (2013)

Holly Fay ei ollut opiskeluaikoinaan mikään maailman kiltein tyttö. Kun toiset ahkeroivat ja pääsivät elämässään eteenpäin, Holly vietti aikaansa juhlien ja nauttien elämästään. Holly halusi ottaa nuoruudestaan kaiken irti ja pitää hauskaa sydämensä kyllyydestä. Hän ajatteli, että myöhemminkin ehtisi tehdä töitä ja asettua aloilleen. Kun kotoakin oli muutettu pois, ei kukaan erityisemmin valvonut Hollyn menemisiä ja tekemisiä. Yliopiston kampuksella Holly oli melko suosittu, vaikkei ollutkaan erityisen rikas tai vaikutusvaltainen. Hän vain oli niitä ihmisiä, jotka saivat helposti uusia ystäviä.  Opettajaopinnot eivät erityisemmin jaksaneet kiinnostaa ja monet illat kuluivat opiskelun sijaan baareissa tai opiskelijabileissä, mistä yleensä päädyttiin jonkun mukavan miehen matkaan.

Kolmantena opiskeluvuotenaan Holly alkoi kärsiä pahoinvoinnista ja väsymyksestä. Suureksi järkytyksekseen hän tajusi pian olevansa raskaana. Lapsen isästäkään hän ei ollut täysin varma. Tyttärelleen Holly ei kuitenkaan ole sanonut koskaan, että mahdollisia isiä on vain kaksi. Ei enempää, kuten hän on aina antanut ymmärtää. Aborttiakin harkittiin, mutta lopulta Holly päätti synnyttää lapsen ja antaa hänet adoptoitavaksi. Hänellä ei ollut mitään aikomusta ryhtyä äidiksi ja hän oletti, etteivät hänen vanhempansa olisi ikipäivänä hyväksyneet asiaa. Raskauden edetessä Hollyn mieli kuitenkin muuttui, eikä hän enää halunnut luopua lapsestaan, vaikka se tarkoittikin hänen kohdallaan opintojen viivästymistä.

Vuoden 1996 helmikuussa Hollyn synnytyksen aika koitti ja hän saattoi maailmaan terveen, joskin pienikokoisen tytön, joka nimettiin Biancaksi. Alkuun Holly asui vanhempiensa luona, jotka lopulta Biancan synnyttyä hyväksyivät tilanteen, tai ainakin alistuivat siihen, kun eivät muutakaan voineet. Alkuun Holly yritti jatkaa opintojaan, mutta lapsenhoito vaati veronsa ja jaksaminen oli kortilla. Niinpä opinnot lopulta keskeytettiin kokonaan. Biancan muutaman ensimmäisen elinvuoden ajan äiti hoiti häntä kotona, mutta lopulta tuo halusi päästä elämään omaa elämäänsä ja muuttamaan pois vanhempiensa nurkista. Holly aloitti työt pesulassa ja Bianca aloitti päiväkodin.

Biancan lapsuus ei ollut ruusuilla tanssimista, sillä rahaa oli aina liian vähän ja äiti väsynyt. Koulun alettua asiat kuitenkin paranivat hieman, sillä tyttö sai uusia kavereita ja alkoi pärjätä paremmin itsekseen. Koulunkäynti sujui kohtalaisesti, Bianca sai joskus kiitettäviäkin arvosanoja, mikä vaikutti äidin mielestä oikein lupaavalta. Bianca oli kaikin puolin tavallinen lapsi, joskin melko paljon hiljaisempi kuin muut. Sen vuoksi hän jäikin helposti muiden varjoon, eikä välttämättä saanut niin hyviä arvosanoja kuin olisi voinut aktiivisempana oppilaana saada. Häntä ei kuitenkaan koulussa kiusattu, vaan hän sai enimmäkseen olla rauhassa kavereidensa kanssa.

Kotona asiat sujuivat entiseen tapaan. Äiti työskenteli pesulassa vielä silloinkin, kun Bianca aloitti high schoolin. Noiden vuosien aikana Bianca alkoi lukea aiempaa enemmän. Jane Austenin teokset ja Twilight -elokuvat tulivat tutuiksi ja niiden parissa vietettiinkin monta mukavaa iltaa. Bianca viettikin suurimman osan ajastaan kotona lukemassa tai kavereidensa kanssa elokuvailtaa viettäen ja pojista höpötellen. Harvemmin hän lähti mukaan kotibileisiin, vaikka aina hänet sellaisiin mukaan kutsuttiin. Siinä suhteessa Bianca ei juuri äitiään muistuttanut, mikä varmasti johtuikin siitä, että hän oli jo saanut kuulla äidiltään, miten oli saanut alkunsa. Biancalle ei ollut mikään salaisuus, että hänen äitinsä oli ollut melkoinen bilehile ja ettei tuolla ollut aavistustakaan hänen isänsä henkilöllisyydestä. Se, ettei Bianca tiennyt isästään, vaivasi hänen mieltään paljon lapsuusvuosina. Murrosiän aikaan Bianca riiteli usein asiasta äitinsä kanssa, mutta sittemmin hän on kuitenkin hyväksynyt asian, ainakin osittain. Samalla hän kuitenkin toivoo, että vielä joskus saisi tietää kuka hänen isänsä on, mutta pitää sitä epätodennäköisenä.

High schoolissa Bianca koki ensimmäiset vakavammat ihastuksensa ja myös seurustelusuhteensa. Hänen ensimmäinen poikaystävänsä osoittautui kuitenkin kaikkein suurimmaksi pettymykseksi, sillä tuo päätyi jo parin viikon jälkeen yhteen Biancan parhaan ystävän kanssa ja kertoi yrittäneensä vain päästä Biancan avulla lähemmäs kyseistä ystävää. Välit molempiin menivät poikki pitkäksi aikaa ja korjaantuivat vasta yliopiston alettua. Bianca päätti pelata varman päälle ja haki opiskelemaan opettajaksi. Hän sai opiskelupaikan ja sinnitteli pari vuotta, vaikka opettaminen ei missään vaiheessa tuntunut erityisen kiinnostavalta. Toisen yliopistovuoden aikana elämään astui seuraava suuri rakkaus, tai sellaiseksi Bianca erehtyi Aaronia luulemaan. Aaronille Biancan romanttiset haaveet olivat liikaa ja seurustelu päättyi.

 

Ero Aaronista sai Biancan miettimään tarkemmin, mitä hän oikeasti halusi elämältään. Lopulta pitkällisen pohdinnan tuloksena hän hakeutui ja pääsi opiskelemaan taidehistoriaa. Kun hän vielä otti sivuaineeksi kirjoittamista ja kirjallisuutta, kaikki tuntui loksahtavan kohdilleen. Rakkauselämä ei kuitenkaan ole sujunut toiveiden mukaan. Aaronin jälkeen Bianca ei ole seurustellut kertaakaan, vaan hän on keskittynyt enemmän opintoihinsa. Enemmän ja vähemmän vakavia ihastuksia kyllä on ollut, mutta siihen se sitten onkin jäänyt. Kaikki kiinnostavan oloiset miehet ovat kerta toisensa jälkeen tuottaneet pettymyksen. He ovat joko olleet varattuja tai sitten he ovat olleet vain hetken huvitusten perässä. Bianca ei halua seurustella vain seurustelun vuoksi, vaan on päättänyt ryhtyä suhteeseen ainoastaan silloin, jos uskoo löytäneensä oman prinssinsä. Valitettavasti hän on taipuvainen uskomaan, tai ainakin toivomaan, sellaista melkein jokaisesta, joka vähänkin osoittaa kiinnostusta. Biancan äidin elämässä asiat ovat olleet paremmin siitä saakka, kun Bianca oli kuudentoista. Holly meni naimisiin ja sai vielä yhden tyttären vuonna 2013, vaikka nelikymppiset alkoivatkin jo häämöttää.

danicam.gif

Herttainen, suloinen ja rauhallinen ovat ehdottomasti parhaimmat sanat kuvaamaan Biancaa. Näiden piirteidensä vuoksi naista on joskus erehdytty luulemaan typeräksi heitukaksi, jota on lupa höynäyttää huvin vuoksi. Ripaus hyväuskoisuutta Biancalla kyllä on, mutta iän myötä hänestä on tullut varovaisempi, eikä hän enää ole niin luottavainen kuin aiemmin. Muutama pettymys rakkaudessa on kyllä auttanut varjelemaan omaa sydäntä, mutta tosirakkaudesta haaveilemista se ei suinkaan ole estänyt. Herttaisuudesta ja suloisuudesta on ollut hyötyäkin, sillä toisinaan joku erehtyy suurella innolla auttamaan neitoa pulassa, vaikka mitään pulaa ei oikeasti olisikaan. Bianca on kuitenkin sen verran hyväntahtoinen, ettei halua käyttää muita hyväkseen. Mitä rauhallisuuteen tulee, Bianca on aina ollut sellainen. Hän ei helposti stressaannu ja saattaa vaikuttaa jopa välinpitämättömältä tai passiiviselta. Hän ei tee päätöksiä hetken mielijohteesta, eikä pidä suurta numeroa itsestään. Joskus hänen seuransa saa myös muut rauhoittumaan.

Bianca on melko herkkä, eikä hän yritä peitellä sitä kovan kuoren tai rempseyden taakse, vaan on aito tunteellinen itsensä melkein missä tahansa seurassa. Bianca onkin tavallisesti teeskentelemätön ja välitön. Tunteet kyllä näkyvät, mutta ajatuksiaan nainen ei välttämättä kerro yhtä avoimesti, vaan saattaa pysytellä hiljaa, jos siltä tuntuu. Mikään tuppisuu hän ei kuitenkaan ole, vaan rakastaa hyviä keskusteluja. Toisinaan ajoittaisesta hiljaisuuteen vaipumisesta on ollut haittaakin, sillä se on joskus koettu arvosteluksi tai suuttumukseksi, vaikkei sitä sellaiseksi ole tarkoitettu, ainakaan joka kerta. Tätä naista on kuitenkin todella vaikea saada suuttumaan kunnolla, tai ainakaan näitä tunteita ei usein pureta näkyvällä tavalla. Biancasta saattaakin siksi saada melko tylsän ja värittömän kuvan. Tosi asiassa Biancan maailma on kuitenkin täynnä värejä, eikä hän itse pidä elämäänsä tylsänä. Hänen sisäinen maailmansa on vilkas ja hänellä on rikas mielikuvitus. Biancan saattaakin monesti nähdä omiin ajatuksiinsa uppoutuneena. Hänellä on taipumusta haaveiluun ja syvällisiin pohdintoihin, mikä haittaa toisinaan keskittymistä. Herkkyys ilmenee myös siinä, että Bianca saattaa itkeä mitä hassuimmille asioille. Harvemmin hän pystyy katsomaan suosikkielokuviaan tai lukemaan tunteita herättäviä kirjoja ilman kyyneleitä. 

Yksi Biancan merkittävimmistä piirteistä on hänen taiteellisuutensa. Hän pitää kauniista asioista, kuten auringonlaskusta ja öisen tähtitaivaan tuijottelusta. Lisäksi hän kirjoittaa runoja ja tarinoita, jotka kuitenkin jäävät aina pöytälaatikon kätköihin, vaikka kirjailijan urasta haaveillaankin. Vaikka opiskeleekin taidehistoriaa, ei hän silti itse ole erityisen innokas luomaan omaa kuvataidetta, vaikka taitoja löytyisikin. Bianca pitää harmoniasta, eikä hän erityisemmin arvosta sotkuisia ihmissuhteita. Kaikenlaiset riidat saavat hänet helposti vetäytymään kuoreensa tai sitten tunteet vain yritetään lakaista maton alle. Valitettavasti tästä saattaa seurata patoutuneita tunteita, mitkä sitten purkautuvat joskus rajustikin. Yleensä nämä purkaukset ovat itkuntäyteisiä ja Biancalla on tapana vetäytyä silloin omiin oloihinsa luonnon rauhaan. Luonto onkin Biancalle tärkeä elementti, paikka, jossa hän viihtyy säällä kuin säällä. Hän rakastaa metsiä ja vesistöjä ja voisi viettää tuntikausia ihan vain istuen ja ihaillen lintujen hyppelyä puiden oksilla.

Kaiken tämän lisäksi Bianca on lähes toivoton romantikko. Hän uskoo tosirakkauteen ja haaveilee kokevansa kaikkea sitä ihanuutta, johon on kirjojen sivuilla tai elokuvissa törmännyt. Valitettavasti hänen rakkauselämänsä on kuitenkin melko olematonta, eikä hän itse osaa sanoa mistä se johtuu. Useimmiten hän syyttää huonoa tuuriaan tai olettaa, että asiat kyllä järjestyvät lopulta itsekseen, jos niin on tarkoitettu. Bianca on miesten suhteen melko ujo, vaikka muuten hän ei sitä olekaan. Usein hänen hiljaisuuttaan ja rauhallisuuttaan erehdytään kuitenkin luulemaan nimenomaan ujoudeksi tai ylpeydeksi. Omaksi kauhukseen Bianca on aivan liian herkkä ihastumaan ja kuvittelemaan kiinnostusta silloin, kun siitä ei todellisuudessa ole tietoakaan. Joskus nämä ihastukset ovat vieläpä sangen pitkäkestoisia ja hän saattaa jumittua vuosikausiksi haaveilemaan jostakin tietystä henkilöstä, muttei välttämättä uskalla tehdä asian suhteen mitään.

Ensimmäisellä silmäyksellä Biancasta huomaa todennäköisesti hänen herttaisen olemuksensa tai eloisuutensa. Hänen vartalonsa on pehmeän naisellinen, eikä häntä voi miksikään luuviuluksi väittää. Bianca ei ole erityisen kurvikas, mutta vyötärö erottuu kuitenkin selvästi kapeimpana kohtana. Pituutta on kertynyt vaivaiset 160 senttiä, mutta se ei naisen mieltä masenna. Hänestä on vain mukavaa olla lyhyt. Paino pysyttelee 60:n kilon tietämillä, urheili tai herkutteli. Biancan kohdalla nämä kaksi seikkaa ovat useimmiten tasapainossa. Hän pitää liikunnasta, erityisesti juoksemisesta ja pilateksesta. Samalla hän on kuitenkin melkoinen sokerihiiri. Hän syökin jotain makeaa melkein joka päivä, mutta ei kuitenkaan kovin suuria määriä kerrallaan. Pääosin Biancan ruokavalio on kasvispainotteista, mutta ei hän kehtaa kieltäytyä lihasta jos sitä jossakin tarjotaan.

Naisen ryhti on kohtalaisen hyvä ja kestävyyskuntokin on ihan perustasoa. Yleensä Bianca kävelee melko rauhalliseen tahtiin, eikä turhia kiirehdi. Toisinaan Bianca kulkee omiin haaveisiinsa vaipuneena, mikä näkyy myös ulospäin vihreiden silmien hajamielisenä katseena. Silmät ovat sielun peili, ainakin tämän nuoren naisen kohdalla ja niistä on helppo päätellä hänen kulloinenkin mielialansa. Silmiä kehystävät tummanruskeat ripset ja myös kulmakarvat ovat luonnostaan tummaa sävyä. Nenä on pieni, hymy leveä ja huulet täyteläiset. Biancan kasvoilla on nähtävillä samaa pehmeyttä kuin muuallakin hänen kehossaan. Hän on pikemminkin suloinen ja herttainen kuin huomiota herättävän kaunis. Toisinaan hän kuitenkin toivoisi asian olevan toisin. Meikkiä Bianca käyttää hillitysti. Naisen hiukset ovat väriltään tummanruskeat, eikä hän ole kertaakaan värjännyt niitä. Luonnostaan hieman laineikkaat hiukset yltävät lapaluiden alapuolelle saakka ja niitä pidetään mieluiten auki tai rennolla ponnarilla. Juhliin sen sijaan väkerretään monimutkaisempiakin kampauksia, ihan vain koska se on hauskaa.

Jo Biancan pukeutuminen antaa hieman osviittaa hänen luonteestaan. Hän pitää naisellisista pitseistä, vaaleista väreistä ja kukkakuvioista. Vintage-vaatteet ovat Biancan mieleen, samoin neuletakit ja farkkushortsit. Yleensä Bianca pyrkii pukeutumaan jokseenkin rennosti ja huolettomasti, mutta erityisempiin tilaisuuksiin hän kyllä panostaa kunnolla. Bianca pitää siitä, kun saa joskus laittautua oikein kunnolla. Kauniit mekot ovat hänen heikkoutensa ja toisinaan hän innostuu ostosreissullaan ihan vain huvikseen kokeilemaan erilaisia juhlamekkoja. Asusteita Bianca käyttää mielellään. Hän pitää erityisesti koruista ja niissä suosiikin perinteisiä helminauhoja ja vaatteisiin sopivia vintagekoruja. Kenkinä käytetään mieluiten matalakorkoisia ballerinoja tai kiilakorkokenkiä. Korkeavartisia saapikkaita Bianca ei juuri käytä, sillä kokee niiden saavan hänet näyttämään tavallistakin lyhyemmiltä. Nainen on pääosin tyytyväinen ulkonäköönsä, mutta kuten tavallista, myös hänellä on heikot hetkensä, jolloin kaikki tuntuu olevan päin mäntyä.

Horoskoopiltaan vesimies

Lempiväri vaaleanpunainen

Rakastaa kukkia ja suklaata

Kengänkoko 37

Ei allergioita

Omistaa laiskan uroskissan nimeltä Darcy

 

 

Hahmo: Sibby

Face claim: Danielle Campbell

Peli: Counting Stars

bottom of page